lauantai 27. lokakuuta 2012

Rentouttava lauantai-ilta

Aion jatkaa nyt samalla linjalla lauantai-iltaa kuin vietin perjantaita. Eli: kuohuvaa ja pizzaa, mutta tähän sarjaan liittyy mukaan vielä leffa. Eilen kävin myös pitkästä aikaa ihan rauhassa saunassa- Oli ihanaa ottaa jalkakylpy ja ottaa pitkän päivän  päätteeksi pieni mansikka-lime.
Eilen tuli siitä syystä vähän syötyä roskaruojaa ja juotua kuoharia, sillä vaimoni alias ystäväni+kämppikseni saapui syyslomareissultaan Belgiasta. Töiden jälkeen kävin nopsasti ostamassa kaupasta ruusukimpun, kuohujuomaa ja tilasin kotiinkuljetuspizzat, jotka muuttuivatki itsenoudattaviksi liikkeen ilmoittaessa lopettaneensa ne hommat. Veera kävi sitten lentokentän kautta noutamassa pizzat, jotka söimme kynttilänvalossa puolenyön aikaan.





Myöhään en aio tänään kuitenkaan kukkua, sillä huomenna on 9½ tunnin työpäivä, joten viettäkää te siellä railakasta Halloweenia plus muistakaa siirtää kelloja tunti taaksepäin!

3 kommenttia:

  1. Mitää, ei enää kotiinkuljetusta!? Höh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! niin siellä puhelimen toisessa päässä sanottiin. Soitin vielä 45 minuuttia ennen kuin oisin halunnu ne kotiin, niin kun kaveri meni sitten hakemaan, niin se joutu oottaan niitä pizzoja vielä vartin :S

      Poista
  2. No mitäs ihmettä! Täytyy varmaan vaihtaa sit johonki toiseen. Harmi, koska se on ollut meijän kantispaikka jo pidemmän aikaa.

    VastaaPoista

Vapaamuotoiset, mutta asialliset viestit ovat tervetulleita tähän sarakkeeseen :)

Hey! You can leave love comments in this box. :)