tiistai 16. lokakuuta 2012

Minä täällä



Pmmp- San Francisco


Huomasin, että mulla tönöttää luonnoksissa yhdeksän tekstiä, joista vanhin on huhtikuulta. Ainakin neljä reseptiä ja muutama muu aihe odottaa julkaisua. Tavoitteena ne on saada ulos vuoden loppuun mennessä, eihän tässä kiire ole.
Rolloilut on nyt rolloiltu ja ollaan takaisin sateisessa, joskin vähän aikaa sitten lumisateisessa Oulussa. Veera katsoikin aamulla pakkasmittaria ja sanoi ulkona olevan -1'c pakkasta! Aikalailla tasan vuosi sitten Rovaniemellä ollessani, siellä oli -3'c astetta pakkasta! Hui! Sieltä se talvi tekee kovasti tuloaa.
Äitikin soitti tässä illalla, että maa on ihan valkoinen! Oi tule lumi tule!
On niin ihanaa olla kotona! Paras asia, mitä kotiin tullessa huomaa kaipaavansa, on oma sänky. Sen jälkeen tulee vasta se että saa tehä omia juttuja, omalla tavalla, omassa kodissa. Pitkästä aikaa tuli tehtyä ruokaa ja panostettuakin siihen. Yksin sen kyllä nautin, mutta mitä pienistä. Tein pitkästä aikaa katkaravuilla täytettyä kananrintaa currykastikkeella. Olin vahingossa ostanut tavallisten katkarapujen sijaan valkosipuli-yrtti katkarapuka, mutta perhana ne oli hyviä! Olenkin kirjoittanut tuosta reseptin, mutta voisin päivittää sitä sillä tein pari juttua, mitä ohje ei käske. Ja nää mun lisäykset teki siitä pari askelta paremman.
Kynttiläkausi on myös vallannut meidän asunnon parvekkeineen päivineen. Tykkään kovasti kynttilöiden valon luomasta tunnelmasta. Viihdyn muutenkin pimeässä/ hämärässä huoneessa olemisesta, mutta en tykkää kävellä ulkona illalla kun pimeys laskeutuu. Mutta onneksi tämänhetkinen elämäntilanne ei pakota mua kulkemaan myöhäsellä kotiin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vapaamuotoiset, mutta asialliset viestit ovat tervetulleita tähän sarakkeeseen :)

Hey! You can leave love comments in this box. :)