lauantai 22. syyskuuta 2012

Lauantainjorinat





 Tällä vääpelillä ei oo kaikki karkit kipossa, tai no ne on, mutta sokeripäissään se ei taia haluta tehä yhteistyötä lisätessään kuvia oikein päin...


 Kallista pää oikealle. Tää masiina kääntää tän väkisin nurinniskoin tuota kuvaa tänne lisätessä.





 Muokkausohjelmalla kokeilin Jennalle vähän erilaisempaa hiusmallia. Musta tää toimii!



Täälläpä on ollut hiljaista.  Mitään tähdellistä kerrottaa ei ole. Mutta sainpa torstaina miesvieraan mun luo oikeen maanantaille saakka, nimittäin Sulo-koiran. Pikkusisko poikaystävänsä kanssa lähti Turkuun meidän isosiskon luokse ja koska heillä on suunnitelmissaan risteily, sain Sulon hoitoon siihen asti.

Pikkukaverilla on vielä totuttelemista kerrostaloelämään, täällä kun kuuluu välillä toisten asukkaiden ovien pauketta ja välillä tien toisella puolen olevan pubin taustahälyä. Tällä nousee täysi, tai no puoli, vahtivietti päälle ja sitä se sitten kummastelee että mistä ääni tulee ja oottaa jonku tulevan. Tuskallisinta tässä on se että rampata tätä viidennen kerroksen väliä ulos ja sisälle.

Oonpahan mie saanu ainaki tällä ajalla jonkin sorttista unirytmiä kehiin, kun puoli seiskan aikaan ollaan käyty aamupissillä, jonka jälkeen ollaan tultu takas nukkuun muutamaksi tunniksi. Sitten aamupalalle ja kohta pihalle. Nukkumaanki ollaan laitettu viimeistään puol kahentoista maissa. :D

Mutta kuitenkin on ollut vähän tylsä viikonloppu kun ei oo juttukaveria. Veera lähti perjantaina Rovaniemelle ja tulee vasta maanantaina ja Terhiki, jonka seuraan totuin viikon ajan on ollu muilla teillä. Mulla on ikävä teitä! Onneksi Maria kävi tänään mun luona laittamassa mulle ripset! Nää on niin ihanat ja mietin miksen oo laittanu näitä ennen, no okei hinnasta. Tulee oleen tiukkaa välttää silmien hinkkausta ja joka aamuista silmien pesua. Sillä ku mie pääsen aina käytiin. :/
Siihenpä se sosiaalinen elämä on jäänyt. Kovasti oon koittanut jututtaa ees noita muita koiranomistajia, jotka on tullu vastaan mun ulkoiluttaessa Suloa. Eilenki tuli hyvin suloinen ruskean (rubyn) värinen cavalierin kingcharlesinspanieli! Meillä oli pikkusiskon kanssa sellainen mun ollessa yläasteella. Ja sitä tuli entistä kovempi ikävä!

Näin sekailaisen seurakunnan siivittämillä kuvilla kuvaan mun viime päiviä, mutta tuosta ripsipidennys jutusta tulee oma juttunsa aikanaan. Plus tuolla luonnoksissa makaa edelleen muutama resepti ja yks DIY-juttu. Katotaan, jahka saisin aikaiseksi ne ihan julkaistavaksi. Mielessä on myös pyöriny kysymyspostaus, mitä mieltä?

Me aletaan nyt unille Sulon kanssa. Tai se oikeestaan ehti ensin, öitä!

14 kommenttia:

  1. Tuli ihan jumalaton makeannälkä!!:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sori! :D se on paha kun se iskee, eikä kaapeista löydy mitään! Tiedän tunteen!

      Poista
  2. oi mitä ihania herkkukuvia <3 iloinen fiilis muutenkin täällä aina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kiitos <3 itelläski on hymyn huulille saava fiilis blogissasi :):) <3

      Poista
  3. Hyvä kun linkkasit blogisi! Minähän lueskelin blogiasi kesällä, mutta jostain syystä en ollut tallentanut tänä kirjanmerkkeihin! Nyt selasin postauksiasi taaksepäin ja vautsi miten hienoja kuvia!! Ja se suklaakakku, voi naaam! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 siitä kakusta on tulossa kyllä ohje.. se on tehnyt tuloaan jo kesäkuusta, mutta kyllä mie sen saan tänne ennen vuoden vaihdetta, toivottavasti! :D

      Poista
  4. Aika teinin oloinen blogi, vaikka olet jo vähän vanhempi. Mutta joka tapauksessa mukavaa jatkoa ja tsemppiä syksyyn! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on teinimeiningit. Kiitos sitä samaa sulle! :)

      Poista
  5. Tosi nättejä kuvia! Ekan kerran oon sun blogissa ja tää vaikuttaa tosi kivalta :)

    Klikkailin itseni lukijaksi :)

    VastaaPoista
  6. Sulo on ihana, mitä rotuja hänessä on, varmaan ainakin mäyräkoiraa? Tosi herkullisen näköisiä kuvia, ei kannata nälkäisenä katsoa! :D

    VastaaPoista
  7. Joo! Löytyy kääpiömäyräkoiraa ja jack russel terrieriä. On se sellanen valloittava persoona :)
    Oi kiitos paljon kommentistasi. Juuri lisäsin vielä suklaakakku-ohjeen :D

    VastaaPoista

Vapaamuotoiset, mutta asialliset viestit ovat tervetulleita tähän sarakkeeseen :)

Hey! You can leave love comments in this box. :)