keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Minun jouluni

Hyvää huomenta!

Nyt päästään näkemään, minkälaista joulua täällä meillä vietettiin. :) Aiemmin jo valoitin, mitä tullaan tekemään. Ja toteutus meni juurikin niin, ihme. :D


Eli nousin ylös siinä aamu seittemän aikaan, että lähen kolamaan pihan sekä ehostamaan lumilinnaa. Samalla iskä ja äiti nousi ylös ottamaan kinkkua pois leivinuunista mmmmmmmmmmmmmm'h mikä tuoksu sekä äiti alkoi keittämään riisipuuroa.

Puurolautasen tyhjäksi nuoltua (josta muuten piti sanoa että tällä kertaa iskä sai mantelin eikä äiti, niinkuin aina yleensä) alettiin tekemään lähtöä haudoille. Käytiin ajelemassa Ounasvaaralla ja Lappi areenan pihalla, jonka jälkeen ajettiin takaisin kotiin.

Kotona alkoi jouluruokien lämmitys sekä mie aloin tehdä imellettyä perunalaatikkoa. Ennen syöntiä käytiin joulusaunassa ja vihdalla huiskittiin kuin viimeistä päivää.
Sitten laitettiin ittemme näteiksi ja keräännyttiin isän, äidin ja pikkusisko Even kanssa ruokapöytään. Tuli syötyä niin ittemme ähkyyn, ettei siirryttykään santsikierroksen jälkeen jälkiruoalle vaan lahjojen jakoon! Tänä vuonna meillä ei käynyt pukki, mutta onneksi lahjat oli aseteltu ympäri kuusta.
Riemukkaan pakettien avaamisen jälkeen keitettiin glögiä ja ken söi palas jos toisenkin suklaatryffelikakkua.

Minun suurin osa toiveista toteutui, etenkin toiveet rauhallisesta ja rakkaudentäyteisestä joulu. :)


Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic


Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic



Miten teidän joulu sujui? :)

3 kommenttia:

  1. Ooo, rakastuin tohon sun villapaitaan!
    Ihanannäköistä joulua ku on lunta,
    meil on jotai +10 ja sataa vettä :-(

    VastaaPoista
  2. Aa ihana joulu aiheinen postaus ♥ TUli jotenkin lämmin fiilis tästä!

    VastaaPoista
  3. Ida-Jessica:
    Kiitos <3
    Tää loi niin joulutunnelmaa kun lunta tuli pari yönä peräkkäin ennen aattoa. :)

    Jarno:
    Kiitos sinne <3

    VastaaPoista

Vapaamuotoiset, mutta asialliset viestit ovat tervetulleita tähän sarakkeeseen :)

Hey! You can leave love comments in this box. :)